
❞ Unelmat ovat minulle tärkeitä. Rakastan tavata uusia ihmisiä ja tehdä heidän hääpäivästään spesiaalin.❞
Palkittu hääsuunnittelija ja yrityksen omistaja Anu Beadle on kiireinen kahden lapsen äiti. Tapahtumasuunnittelun hän aloitti 20 vuotta sitten toteuttaessaan ensimmäiset kansainväliset tapahtumat ja häät.
Omien unelmahäidensä lisäksi Anu on suunnitellut niin pienen kuin suurenkin budjetin häitä ja asiakkaina on ollut myös julkisuuden henkilöitä sekä hääpareja ulkomailta.
Anu ymmärtää hääsuunnittelun tuomat haasteet työn ja perheen yhteensovittamisessa sekä sosiaalisen elämän ja harrastuksen kiireissä.





Lily Dream Wedding on toiminut Suomessa vuodesta 2013 lähtien ja sitä ennen vuosia Iso-Britanniassa. Tänä aikana olemme auttaneet häiden ja muiden juhlien suunnittelussa ja toteutuksessa satoja hääpareja, tuhansia häävieraita sekä lukuisia muita juhlijoita. Vuosien aikana asiakkaamme ovat valinneet meidät useampia kertoja parhaaksi hääsuunnittelijaksi. Lisäksi olemme saaneet tunnustusta hääalan ammattilaisilta heidät valitessaan meidät yhdeksi maailman 50 vaikutusvaltaiseksi ja innostavaksi yritykseksi.
Anu on palkittu parhaan hääsuunnittelijana vuonna 2012 ja 2013 Britanniassa sekä Suomen suosituimpana hääsuunnittelijana vuonna 2014 ja 2015 Wedding Industry Expert -kilpailuissa. Lisäksi hän oli finalisti Britannian sekä maailmanlaajuisessa kategoriassa ja vuonna 2015 hän sijoittui 23. maailman suosituimpana hääsuunnittelijana. Maailman vaikutusvaltaisimmat hääalan ammattilaiset valitsivat Lily Dream Weddingin Honours Roll -listalle vuonna 2014 yhtenä heitä inspiroivana yrityksenä. Vuonna 2019 Anu palkittiin vuoden hääsuunnittelijaksi. Lily Dream Wedding on vuoden 2022 2.finalisti vuoden hääsuunnittelijana.
Lily Dream Wedding työskentelee Tampereelta käsin koko Suomen alueella sekä ulkomailla. Palvelemme asiakkaita sekä suomeksi että englanniksi.